keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Ihana sisustussuunnitteluprojekti


Viime toukokuussa minuun otettiin yhteyttä sähköpostilla. Asiakas tiedusteli mahdollisesta halukkuudesta tehdä sisustussuunnitelma 50-luvun rintamamiestaloon. Tiedossa oli keskikerroksen pintaremontti eli meikäläisen mittakaavassa jo melko laaja sisustussuunnitelma, mutta koska pidän haasteista, otin toimeksiannon innolla vastaan. Heti ensi tapaamisesta lähtien yhteistyö on sujunut erinomaisesti. Sain luvan julkaista heidän kodistaan kuvia ja tässä niitä olisi. Seuraavassa hieman lähtötilannetta...






Talossa on tehty aikojen myötä remontteja, mutta nyt halutaan uusia pintoja ja samalla palauttaa ainakin osittain aikakaudelle tyypillistä tyyliä. Huonejako on perinteinen, mutta talosta löytyy myös hauskoja rakennuskokeiluja ja yksityiskohtia. Talon emännällä on oma tyyli, josta pidän kovasti. Hän on halunnut säilyttää suvussa kulkeneita huonekaluja ja ne tuovat sisustukseen myös sitä nyt niin trendikästä kerroksellisuutta.






Huoneet ovat isoja ja täällä on tilaa hengittää. Remontissa ei tulla tekemään mitään kovin isoja huonemuutoksia. Suurin muutos tulee tapahtumaan keittiössä, jossa näillä näkymin suljetaan yksi oviaukko, puretaan kaksi kiinteää kaappia ja kaadetaan pieni pätkä seinää, jotta sinne saadaan riittävästi kaappeja ja laskutilaa. Muissa huoneissa vaihdetaan "vain" lattiat ja pintamateriaalit. Myös pienen pieni vessa tulee kokemaan muutoksen.






 
Pintamateriaaleissa on huomioitu perheen tämän hetkinen elämäntilanne. Talossa asuu kaksi teini-ikäistä, urheilevaa lasta ja joukossa vilistää muutama kappale koiria ja yksi kissa. Nykyinen lattia on laminaattia ja siitä halutaan ehdottomasti eroon. Uuteen lattiaan valittiin vinyylikorkkia, joka kestää myös kosteutta jonkin verran ja kaikki seinätapetit ovat pyyhittäviä. Yleisilme tulee olemaan nykyistä hieman vaaleampi, mutta huoneiden sävymaailma halutaan säilyttää edelleen mahdollisimman murrettuna ja pellavansävyisenä.
 
 
 
 



Olemme tavanneet kesän aikana muutamia kertoja ja matkan aikana sisustusratkaisut ja materiaalivalinnat ovat selkiytyneet. Tapettien ja lattioiden valinnat ovat sujuneet nopeasti ja mukaan on mahtunut muutama yllätysvalintakin. Tällä viikolla menemme tekemään materiaalitilaukset ja kolmen viikon päästä remontin pitäisi alkaa. Perheen emäntä (ja koko perhe) on tulevasta remontista hyvin innoissaan ja kieltämättä niin olen minäkin. Tämä projekti on ihan ensimmäinen isompi projekti, joka ei ole enää kenenkään "tutun projekti", vaan ihan oikea remonttikohde ja aivan uusi asiakassuhde.
 



Tällä viikolla olen tehnyt vielä viimeiset tarkistuslaskelmat ja laskinta on tullut naputeltua kuumeisesti. Kun remontti aikanaan valmistuu, olen saanut luvan julkaista myös valmiita kuvia kohteesta. Yhteistyö on sujunut tähän mennessä mutkattomasti ja toivotaan, että remontti sujuisi yhtä leppoisissa merkeissä. Vanhan talon remontoinnissa kun saattaa tulla eteen pieniä yllätyksiä...






4 kommenttia:

  1. Kiva nähdä millaiselta koti näyttää sitten muutosten jälkeen. Ihana kyllä jo nyt tuo makkarin tapetti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo makkarin tapetti jätetään, mutta vaaleat seinät saavat uuden tapettipinnan.Kodin yleisilme muuttuu takuulla!

      Poista
  2. Oi oi kun tulee oma lapsuuskotini mieleen noista ovista. Meilläkin oli aikoinaan rintamamiestalo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienointa tässä projektissa on just se, että talon henkeä ja tyyliä pyritään edelleen säilyttämään. Esimerkiksi väliovia ei tulla uudistamaa ja osa kiintokaapeista jätetään edelleen paikalleen muistoksi sen aikaisesta rakennustyylistä.

      Poista