Ristiriitaisissa tunnelmissa

Huomenna se sitten alkaa. Palaamme lähiopetukseen, mutta hyvin mielenkiintoisiin kuvioihin. Olen iloinen siitä, että pääsen näkemään oppilaitani ja työkavereitani, mutta samalla suhtaudun tulevaan hieman pelonsekaisin tuntein...

Siitä asti, kun kouluopetus muuttui (minulla osittain) etäopetukseen, olen muuttanut myös omaa toimintatapaani. Olen pyrkinyt vähentämään ylimääräisiä kontakteja ja kiinnittänyt huomiota erityisesti käsihygieniaan. Kaupoissa olen käynyt vain välttämättömien asioiden takia. Kaiken ylimääräisen olen karsinut minimiin. Kotona ja mökillä on tullut vietettyä aikaa lähimpien ihmisten kanssa enemmän kuin koskaan ja se on tuntunut hyvältä. Pojan harrastusmenojen loppuminen ja kaikki muukin on rauhoittanut arkea, vaikka etätyö aiheuttikin meikäläiselle aluksi melkoisesti työtä.

Tässä arjen epänormaalissa alkoi vähitellen löytyä jonkinlaista rutiinia, kunnes taas...

 

 

 

 

 

 

 

Tässä tilanteessa minua eniten ehkä pelottaa (ja vähän ahdistaakin) se, että altistan itseni pakostakin lukuisiin ihmiskontakteihin huomattavasti enemmän kuin pitkiin aikoihin. Sama pätee myös lapseeni, joka aloittaa koulun samaan aikaan kuin minä työni. Täällä Satakunnassa tautitilanne on ilmeisen rauhallinen, mutta väkisinkin sitä miettii, miten tässä oikein mahtaa käydä. Kahdessa viikossa tilanne voi muuttua oleellisesti.

 

 

 

 

 

 

 

Erilaisten rajoitusten vuoksi koulutyö ei tule olemaan mitenkään normaalia. Työskentelen isossa koulussa ja siellä toimiminen asettaa meille jokaiselle paljon haastetta. Välitunnit ja ruokailu on porrastettu ja kontaktien määrää yritetään pitää niin vähäisenä kuin se monen sadan oppilaan koulussa on mahdollista. Kaikessa koulun toiminnassa ja tuntisuunnitelmissa pyritään huomioimaan korkea hygieniatasoa, mikä on jokseenkin haasteellista pienten koululaisten (ja minulla erityisoppilaiden) keskuudessa. Sanoisinko, että tiedossa on melkoista "kevätsirkusta", jossa oma terveys voi vaarantua. Siksi minulta löytyy ymmärrystä niille perheille, jotka ovat päättäneet olla laittamatta lapsiansa kouluun lukukauden viimeisiksi päiviksi.

 

 

 

 

 

 

Se, miten kouluarki lähtee sujumaan, minulla ei ole vielä kokemusta. Haluaisin vain, että viimeiset kouluviikot menisivät nopeasti ohi (ja pysyisimme terveinä!), jotta pääsemme viettämään ansaittua kesälomaa ja "vähäkontaktista" arkea. Tiedän, että elämää täytyy yrittää normalisoida vähitellen, mutta haluan, että se tapahtuu ainakin jollain tavalla minun "määräämälläni" tahdilla. Ehkä tulevat päivät valmistelevat meitä sinne kesäloman jälkeiseen aikaan, sillä syksyn tautitilanteesta ei meillä kenelläkään ole tietoa...

 

 

 

Nyt kuitenkin  kohti uutta korona-arkea ja yritetään pysyä terveinä!

 

 

 

 

 

 

Erään etätyöpäivän lopputulos

Etätyössä arjen kotityöt sujuvat kätevästi siinä sivussa. Käynti kaupassa tai pyykkikoneen tyhjennys tuo mukavaa tauotusta ja vaihtelua työpöydän ääressä istumiseen. Etätyössä piilee kuitenkin varjopuolensa, sillä kun pitäisi ryhtyä tekemään työläämpää projektia, keksitkin itsellesi ihan jotain muuta puuhaa. Näin kävi minulle...

 

 

Olin ajatellut, että saisin perjantaina vähän aloitettua iltapäivällä oppilaiden lukuvuoden arviointeja. Pitkitin aloitusta oikeastaan koko päivän. Keksin erilaista sijaistoimintaa ja sain vielä oivallisen ajatuksen ryhtyä tekemään viikkosiivousta eli imurointia. Aloitin pojan huoneesta, jossa tein jo hieman perusteellisempaa siivousta. Muissa huoneissa homma eteni vielä mukavasti imuroinnilla, mutta olohuoneen kohdalla viikkosiivous vähän levähti.

Suhteellisen pienessä ja vaikeasti kalustettavissa olevassa olohuoneessamme halusin kokeilla tilaa ilman sohvapöytää. Tämä lähtöajatus aiheutti lumipalloefektin eli aloin tehdä melkoista huonekalurallia. Kyytiä sai sekä sarjapöytä, viherkasvit ja sohvan rahi. Televisiotaso televisioineen on niin iso, että se sai jäädä vielä paikoilleen. Mallailin tilaa ja mahdollisia vaihtoehtoja. Siirtelin huonekaluja sujuvasti muutaman tunnin ajan. Samalla tuli imuroitua kaikki nurkat ja sohva, tuuletettua koristetyynyt ja torkkupeitto ja tehtyä muutamia kalustekokeiluja vaihtelevalla menestyksellä.

 

 

 

 

Lopputuloksena sohva kääntyi toisin päin ja olohuoneen pöytä jäi (!) tai oikeastaan se sai kaverikseen vielä pikkupöydän. Kokeilin vielä rahin postamista kokonaan, mutta sekin palasi paikoilleen sohvan jatkeeksi. Huonekalusijoittelu ei ole ideaaliratkaisu ja huonekalujen eriparisuus vähän häiritsee minua tällä hetkellä, mutta tämä saa nyt kelvata.  Siivousrumbani päättyi vasta illemmalla eikä arviointityön aloittaminen (eikä iltalenkki) tuntunut enää houkuttelevalta. Niinpä palkitsin itseni saunalla, sohvalöhöilyllä ja juustonaksu-pussilla. Tässä kohtaa päti oikein hyvin sanonta: "Lopussa kiitos seisoo"...

 

 

 

tai ehkä sittenkin: "Minkä taakseen jättää sen edestään löytää"

eli tänään tiedossa arviointien tekemistä...

 

 

 

 

 

 

 

 

 

"Nyhjää tyhjästä"- ruokaa...

Kun viikonloppuna palasin mökkireissulta kotiin, oli kodin ruokavarastot hyvin pienet. En viitsinyt lähteä heti käymään myöskään kaupassa, joten oli keksittävä itselle ruoka niistä aineksista, mitä kaapeista löytyi...

Riistaliha ja pasta olisi ollut ns. helppo vaihtoehto, sillä niitä meillä on aina tarjolla, mutta tällä kertaa mieleni teki keittoa.

Ensin ajattelin tehdä kasvissosekeiton, mutta jääkaapissa ei ollut kuin muutama peruna. Ihan sellaista kasviskeittoa en kuitenkaan halunnut.

Onneksi mies kerää syksyisin pakastimeen kantarelleja, joten nopean jääkaappi-inventaarion jälkeen päätin tehdä kantarellikeiton.

 

 

 

Sipulia oli sen verran, että se riitti mainiosti keiton mausteeksi.

Paistoin sipulin ja pienen määrän kantarelleja kattilassa niin kauan aikaa, että ylimääräinen neste oli haihtunut pois.

Lisäsin joukkoon jauhoja ja kuumaa kasvislientä. Lopuksi lisäsin vielä sulatejuustopurkinjämät ja lorauksen kermaa. Ruokani oli valmis.

 

Lähetin miehelle vielä kuvan annoksesta ja kiitin häntä viime syksyn kerätyistä sienistä. Kantarellikeitto oli maittavaa ja sitä oli juuri riittävästi yhdelle ihmiselle.

Jos meidän jälkikasvumme olisi ollut kotona, olisi pitänyt keksiä jotain muuta syötävää, mutta tällä kertaa "nyhjää tyhjästä"- ruoka onnistui sienistä.

Onni on asustaa metsämiehen kanssa...ainakin silloin tällöin. :)

 

 

 

 

Pinnistystä ja puristusta...

Koulujen lukuvuosi alkaa olla lopuillaan ja on tässä ollutkin melkoinen ajanjakso takana. Muutama viikko pitäisi vielä jaksaa ja sitten sekä oppilaat että opettajat pääsevät ansaitulle kesälomalle.

Tähän lukuvuoteen on mahtunut paljon asioita, jotka ovat koetelleet omaa joustamista ja paineensietokykyä.

Pelkästään uuden koulun aloittaminen ja siihen liittyvien asioiden läpikäyminen ei ole ollut prosessina ihan kevyimmästä päästä.

Lisää väriä kouluarkeen toi viime syksyn lakot, jotka näin jälkikäteen ajateltuna (korona-arjessa) tuntuvat jopa mitättömiltä asioilta.

Asia on ollut tärkeä ja on edelleen, mutta nykyinen tilanne mittasuhteiltaan on kuitenkin aivan eri luokkaa.

 

 

 

Uuden koulun sisäänajo on ollut mielenkiintoinen ja raskas prosessi. Asia, jonka tavallaan tiesi, mutta jonka työmäärään ei pystynyt varautumaan.

Juuri kun alkoi tuntua, että kouluarki alkaa jollain tavalla sujua, astui kuvioon korona-pandemia. Se sekoitti pakan kertaheitolla ja oikein kunnolla.

Lähiopettajuus vaihtui etäopettajuudeksi ja hyvin nopeassa tahdissa piti omaksua uusia toimintatapoja tehdä työtä. Aluksi työpäivät olivat todella pitkiä ja uuden arjen opettelu vaati jälleen melkoista stressinsietoa. On ollut mielenkiintoista huomata, että uusien asioiden opettelu on ollut samalla sekä työlästä että innostavaa. Opettajan työhän on joutunut (ja saanut) etsiä ihan uusia ulottuvuuksia. Kaikessa erilaisuudessaan ja haasteellisuudessaan työ on ollut myös todella motivoivaa.

 

 

 

Kun etäopettajana olemisessa ja arjessa alkoi olla jonkinlaista tasapainoa, hallitus teki viime viikolla päätöksen, että koulut avataan 14. toukokuuta lähtien.

Tieto ei tullut oikeastaan yllätyksenä, mutta epätietoisuus tulevasta aiheutti (jälleen) meikäläisessä pienen ahdistuksen tunteen. Koska emme ole saaneet vielä tarkempia ohjeita, mielessä pyörii paljon kysymyksiä kouluarjen sujumisesta. Normaalia se ei tule missään tapauksessa olemaan, mutta eiköhän siitäkin selvitä.

Voi olla, että seuraava lukukausi alkaa samoilla kuvioilla, joten olkoon nämä muutamat päivät jonkinlaista koeponnistusta myös mahdolliseen tulevaan syksyyn.

 

 

 

Joten kääritään hihat vielä kerran ja puristetaan tämä(kin) lukuvuosi pakettiin.

Monta kokemusta rikkaampana.

 

 

 

Tsemppiä kaikille toukokuuhun!

 

 

 

 

 

 

 

Kaiken tämän keskellä

Arjen epänormaalin keskellä elämä jatkuu. Kaikista rajoituksista huolimatta pääsimme viime viikonloppuna juhlimaan miehen syntymäpäiviä...

Alkuperäisen suunnitelman mukaan mies ei ollut järjestämässä mitään juhlia, vaan meidän oli tarkoitus lähteä jonnekin reissuun. Matkakohdetta ei saatu päätettyä ja matkan varaus siirtyi ja siirtyi. Korona varmisti asian lopullisesti ja syntymäpäiväreissu siirtyi (todellakin) hamaan tulevaisuuteen. Mies halusi kuitenkin juhlistaa syntymäpäiviä ja ne päätettiin pitää ihan omalla porukalla meidän mökillämme. Onneksi meitä juhlijoita oli alle 10 (siis 9), joten ketään ei tarvinnut jättää edes ulkopuolelle. Mökkimme oli toiminut viimeksi juhlapaikkana lapsemme 1-vuotissyntymäpäivänä 13 vuotta sitten, joten nyt oli vallan mainio syy järjestää juhlat siellä.

Juhliminen aloitettiin lauantaina hyvissä ajoin. Suuntasimme mökille aamupäivällä ja ryhdyimme heti perille päästyämme valmistelemaan juhlaa.
 Mökin tuvassa teimme muutamia huonekalujärjestelyjä, jotta mahduimme kaikki ison pirttipöydän ääreen. Pöytä katettiin juhlan kunniaksi metsäisellä teemalla ja valmisteluihin osallistuivat kaikki muut, paitsi ei syntymäpäiväsankari.


 

Juhlat aloitettiin onnittelumaljoilla, jonka jälkeen pääsimme ruokailemaan. Ruoan tekemisessä auttoi se, että olimme jo etukäteen jakaneet, kuka tekee mitäkin. Osa tarjoilusta oli myös esivalmisteltu kotona, joten näin vältyimme suuremmilta ruuhkilta pienessä keittiössä. Alkuruoaksi oli kantarellikeittoa ja chiabatta-leipää, pääruokana oli lohkoperunoita ja ulkotulella paistettua paahtopaistia, sieni-ja yrttikastiketta sekä kasviksia. Herkullista ja hyvää ruokaa...


 

Jälkiruoaksi oli miniän ja lapsenlapsen tekemä hieno kakku, joka oli juhlan teeman mukainen. Lisäksi juhlapöydässä oli vielä miniän leipomaa suussa sulavaa porkkanakakkua. Kaiken juhlinnan lomassa isännän vanhin poika piti puheen ja annoimme syntymäpäiväsankarille lahjoja. Kakkukahvien jälkeen keräännyimme vielä katsomaan PowerPoint-esitystä, jossa käytiin valokuvien avulla läpi isännän elämänvaiheita jokaisella vuosikymmenellä. Kerrottavaa riitti ja kaikki me paikallaolijat kuuntelimme suurella mielenkiinnolla asioita syntymäpäiväsankarin elämästä.

 

Virallisen osuuden jälkeen aloitimme lämmittämään saunaa ja loppuilta meni mukavasti saunoessa ja nuotion äärellä istuessa. Seuraavana päivänä jatkettiin aloittamalla aamu brunssilla, jonka jälkeen tälläydyttiin vielä kerran juhlavaatteisiin. Viralliset juhlakuvat olivat jääneet edellisen päivän juhlahumussa ottamatta ja onneksi tilanne ehdittiin vielä jollain tavalla korjaamaan.


 

 

 

Syntymäpäiväsankari oli juhliinsa enemmän kuin tyytyväinen. Koska juhlaväkeä oli vähän, juhlista tuli myös hyvin tunteikkaat ja lämpimät, olihan läsnä vain ne tärkeimmät ja läheisimmät ihmiset. Nähtäväksi jää, aikooko isäntä juhlistaa merkkipäiväänsä vielä isomminkin, mutta tyytyväisin mielin hän siirtyi seuraavalle vuosikymmenelle. Juhlien pitäminen kaiken tämän keskellä todellakin kannatti!



Seuraavaksi suunnitelmissa on viettää mökillä vappua...ja samalla porukalla.

 

 

Keväisiä bongauksia ja parempaa mieltä

Edellisessä postuksessa minua taisi vaivat hieman alavireinen mieliala, mutta onneksi se alkaa olla suurin piirtein selätettynä. Keväisen aurinkoiset päivät ja etäarjen tasoittuminen alkavat vaikuttaa vähitellen...ja hyvä niin.

Olen tehnyt eräänlaisen ryhtiliikkeen ja pyrkinyt tekemään työpäivistäni lyhyempiä. Pakotan sulkemaan tietokoneeni hyvissä ajoin ja yritän tehdä kotona jotain muuta yleishyödyllistä, sillä nämä etäopettajan työt eivät näköjään tekemällä lopu. Päivittäistä liikuntaa olen pyrkinyt lisäämään pitkillä kävelylenkeillä ja ehkä innostun tästä jossain vaiheessa virittelemään juoksuharrastustakin. Kaikkihan me sen tiedämme, että liikunta tekee hyvää mielelle, kun vaan jaksaa lähteä liikkeelle.

 

 

 

Minulla kävelylenkkien tavoitteena on ollut, että ne olisivat yli tunnin lenkkejä ja kävelytempo pysyisi suhteellisen nopeana. Ajattelen, että siirtyminen "juoksumoodin" olisi näin ehkä helpompaa. Välillä tulee (tietenkin) pakollisia pysähdyksiä, kun täytyy ottaa valokuvia tienvarsilla kasvavista kevään kukista tai jään kuuntelemaan lintujen kevätkonserttia. Yhdellä kävelyreissulla bongasin jo valkovuokkoja. Ihanaa!

 

 

 

Mukavana vastapainona päivittäiselle opettajan työlle ovat olleet myös sisustusneuvontakäynnit muutaman asiakkaan luona. Viime aikoina toimeksiantojen kohteena on ollut yksi 60-luvun talo sekä vanhasta kanalasta tehty kesämökki. Molemmat ihania ja mielenkiintoisia projekteja, joissa olen saanut tuntenut olevani hyödyksi auttaessani asiakkaita heidän sisustusongelmissaan. Jos metsässä kävely, valokuvaus ja liikunta toimivat minulla eräänlaisina terapioina, ei nämä sisustushommatkaan tunnu mitenkään vastahakoisilta. Pikemminkin päinvastoin.

 

 

 

Ehkä tämä korona-arjen epämääräisyydessä vellominen aiheutti minulle pienen "kevätnotkahduksen".

 Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että olen löytämässä vähitellen kadoksissa ollutta energiaani...onneksi.

 

 

 

Valoa ja varjoja...

Olen huomannut, että meikäläisen korona-arjessa alkaa näkyä pientä väsymisen merkkiä. Tasapainottelu etä- ja lähiopettajana sujuu jollain tavalla, mutta välillä mieliala käy hieman miinuksen puolella.

Pääsiäinen tuli vietettyä osittain mökillä ja miten mukavaa vaihtelua se olikaan. Loma tuli juuri sopivaan aikaan, sillä tunnistin itsessäni jo jonkinasteisia uupumisen merkkejä. Työtahti ja uuden etätyön haasteissa jaksoin juuri ja juuri pinnistellä lomaan asti. Mökillä meillä oli myös miehen vanhimmat lapset perheineen, joten ohjelmaa oli riittävästi. Huomasin siellä ollessani, että olisin ehkä kaivannut hieman enemmän omissa oloissa olemista ja onneksi siellä oli mahdollista päästä käymään metsässä "tuulettumassa".

Vaikka olen sosiaalinen luonne, en jaksa aina olla seurallinen. Tulee hetkiä, jolloin kaipaan selvästi myös yksinoloa.

Tällöin muutun hiljaiseksi ja jopa hieman syrjäänvetäytyväksi. Mökillä päätin lähteä pienelle metsäkävelylle kameran kanssa ja nautiskella siellä olostani.

Kuuntelin tuulen huminaa, linnun lauluja ja etsiskelin keväisiä kuvauskohteita. Mitä parasta luontoterapiaa!

 

 

 

 

 

 

 

Koska työrintamalla etäopettajuus jatkuu näillä näkymin toukokuun puolelle, on tätä erilaista arkea vain jaksettava sinnitellä eteenpäin.

Meikäläisen arkea (ja vähän vapaa-aikaakin) kuormittaa lähes koko ajan mielessä pyörivät työasiat. Kovin paljon ylimääräistä ei tähän nykyiseen elämään jaksa mahduttaa, varsinkin kun tietää, että toukokuun työrupeamana on tiedossa vielä oppilaiden lukuvuoden arvioinnit. Kevään tulosta en ole oikein edes huomannut (tai jaksanut) innostua. Energiat ovat selvästi nyt jossain muualla.

 

 

 

 

Yritän pitää positiivista asennetta yllä, vaikka välillä tekee vähän tiukkaa. Kun olen väsynyt (tai ottaa muuten vaan päähän), en huomaa sanoa sitä välttämättä ääneen ja se purkautuu läheisiin ei-niin-toivotulla käyttäytymisellä. Yleisen "kettuilun" välistä voi toisen ihmisen olla hieman hankala havaita käyttäytymiseni todellisen syytä...varsinkaan, kun en sitä itsekään aina (heti) ymmärrä.

 

 

 

Mutta paistaa se päivä risukasaankin, siitä olen aivan varma...