Marmatusta

Pieni varoituksen sana. Seuraava teksti on kirjoitettu pienessä kiukussa, mutta yrittäkää ymmärtää...eikä tähän postaukseen kuulu yhtään kuvaa. Vain marmatusta!!!

Nyt ollaan siinä vaiheessa vuotta, että meikäläisessä alkaa näkyä stessin oireita. Työn puolesta on kaikenlaisisa kirjallisisa velvoitteita ja kun ne täytyy tehdä sähköisessä muodossa, niin meikäläiselle pukkaa stressiä ... ja ongelmia.

Tänään "huutia" saivat uudet valtakunnalliset opetussuunnitelmat kuin kaikki muutkin oppilasarviointiin liittyvät asiakirjat. Onnistuin "kadottamaan" yhden ja saman oppilaan "sähköiset asiakirjat" kahdella eri tavalla! Ensimmäinen versio katosi jo ennen kuin ehdin edes tallentamaan sitä ja toinen versio tallentui johonkin (troposfääriin !!), mutta mistään mä en sitä enää löytänyt. Vain näin voi tapahtua minulle. Kaksi tuntia töitä tietokoneella ja lopputulos: EI MITÄÄN!!!

Kotiuduin kiukusta sähisten ja sanoinkin kotiväelle "varoituksen sanat" olotilastani. Kas kummaa, poika ja isäntä menivät ulos pelaamaan ja minä sain olla rauhassa. (Tällöin tein samaa paperia jo kolmannen kerran). Isäntä varovasti naureskeli, että harvoin hän näkee minua noin huono tuulisena ja ymmärsi olotilani ihan hyvin. Kiitos vaan ymmärryksestä ja myötäelämisestä.

Toukokuu on näin "opettajavinkkelistä" hyvinkin sterssaavaa aikaa. Lukuvuosi alkaa olla jo lopuillaan ja kesäloma häämöttää. Samalla pitäisi jaksaa rutistaa/ tehdä arvioinit oppilaista (joita myöskin todistuksiksi kutsutaan), pitää viimeiset palaverit, suunnitella tulevaa syksyä ja kirjoittaa kaiken maailman lausuntoja....
           
                    JUU,JUU...tiedetään.... onhan meillä pitkät kesälomat, mutta ei se tässä stressitasossa paljon lohduta. Ja joka toukokuu toistuu tämä sama homma ja joulukuussa taas  +  joulukiireet päälle. Tietysti onhan tämä(kin) vain ammatinvalintakysymys... vai pitäiskö keskittyä stressinhallintamenetelmiin... vai elämässä olennaisiin ja tärkeisiin asioihin. Tässäpä pohdittavaa meikäläiselle (ja ihan jokaiselle).