lauantai 2. kesäkuuta 2012

"Luppopäivä"

Aamulla sanoin miehelleni, että voisin pitää jonkilaisen luppopäivän, varsinkin kun tämä päivä oli myös ensimmäinen lomapäiväni. Mielestäni sadesää on oikein hyvä luppopäivän viettoon, mutta vähän toisin kävi.

"Kesäpoikamme" Jesse porhalsi aamulla pihaan ja aloitti seinien pesun (huom! vesisateessa). Talo on tarkoitus maalata tänä kesänä, mutta mieheni on ilmeisesti unohtanut kertoa/ tarkentaa aikataulua...eli projekti alkoi jo tänään!



Nyt kun minulla oli rivakoita kantajia nurkilla, pyysin miehiä siirtämään "pelihuoneen"/vierashuoneen pianoa toiselle seinustalle. Tästäkö minulle siivouspuuska iski. Huone tuli siivottua hieman perusteellisemmin ja huonekalutkin löysivät uudet paikat. Samassa rytäkässä vaihdoin vielä verhot kesäisen MUSTIIN! :)



Televisio/ pelikonekeskus siirtyi pianon vanhalle paikalle. ja jotenkin huoneesta tuli nyt parempi. Tämä huone on edelleen tapetoimatta, mutta ehkä vielä senkin aika tulee.



Tässä sama kohde eri suunnalta kuvattuna. Onnistuin kuvaamaan huoneen niin, että miehen metsästyssaaliit (päät) eivät näy kuvissa. Eli ne odottavat edellen loppusijoituspaikkaa alakerrasta, joka (sekin) on vielä kesken...



                                       Kaukosäätimet ja muut "vipstaakit" laitoin Alessin kulhoon.



En ole mikään koriste-esine ihminen, mutta tästä kyseisestä huoneesta niitä löytyy muutama. Hienoin muisto esine/ esineet ovat mieheni vauva-aikaiset nahkakengät. Ajan saatossa nahka on kopottunut ja nauhat kadonneet. Ompelukset myös irvistelevät. Liekö olleet kovassa käytössä vai onko "ajan hammas" purrut näihinkin?



Toinen koriste-esine on savesta tehty enkeli. Olen saanut sen jo vuosia sitten ystävältäni ja tässä esineessä on minulle jotakin erityistä. Joulun aikoihin se siirtyy usein näkymmälle paikalle, muuten se toimittaa kodin suojelusenkelin virkaa...



Ei tämä lauantai siis ihan ns. luppopäivä ollutkaan. Ihan hyvä sadepäivä. Sain jotain sellaista tehtyä, mitä en todellakaan ollut suunnitellut tänään tehtäväksi. Toivottavasti huomenna olisin yhtä tehokas, sillä haluaisin tehdä pienen kalustemuutoksen keittiössä ja eteisessä. Tässä ajatuksessa siis vielä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti