tiistai 14. lokakuuta 2014

Syksyisiä kaupunkikuvia


Lähdin sunnuntaina aamupäivällä kävelemään kaupungille kameran kanssa. Sää oli mitä hienoin aamulenkille ja valokuvaamiselle. Koko kaupunki tuntui kylpevän keltaisessa väriloistossa. Tässä muutamia otoksia kierrokseltani.



 
 
Olin sen verran aikaisessa liikenteessä, että autot (ja yleensäkin liikenne) ei vielä haitannut kuvaamista. Lukuisat liikennemerkit ja valomainokset tekivät kuvaamisen välillä haastavaksi. Kuvien rajaaminen osoittautui välillä todella vaikeaksi ja aika usein jätin esim. liikennemerkin puun taakse piiloon... eli tarkkana sai olla.
 
 
 

 
 
Vanhan kirkon rauniot on huikaisevan kaunis paikka, oli vuodenaika mikä hyvänsä. Rajallisen aikatauluni vuoksi kävin ottamassa vain muutaman pikaisen kuvan kivimuurilta. Kauniita kuvauskohteita löytyisi täältä ja lähiympäristöstä vaikka kuinka paljon. Ei ihme, että tämä on suosittu hääkuvauspaikka ja on meidän koulu pitänyt täällä kerran oikein tunnelmallisen joulujuhlan.
 
 
 
 
 


 
Kävin myös varsinaisella kirkolla. Tulin jokivartta pitkin pois keskustaan ja kotiin päin.
 
 
 
 
 
 
Kauniita kuvauskohteita oli vaikka kuinka paljon ja muistikorttini tuli tällä reissulla pian täyteen. Valokuvaaminen oli mukavaa ja ennen kaikkea rentouttavaa. Koska valaistus muuttuu pimenevien päivien myötä haasteellisemmaksi, ajattelin käyttää syksyisiä kaupunkikuvia myöhemmissä postauksissani. Loput kuvat tallensin kuvapankkiini odottamaan oikeaa hetkeä...
 
 
 
 
Täällä syysloma alkaa reilun viikon päästä. Työn puolesta syyslukukausi on mennyt nopeasti eikä sterssistä ole tietoakaan...noh, ehkä hetkittäin. On oikeastaan mukava pitää lomaa tässä vaiheessa, kun ei tunne olevansa ihan puhki-poikki-väsynyt. Tällä viikolla töissä vielä vähän ekstraohjelmaakin uimahallireissun ja "Pimeiden Bileiden" merkeissä.
 
 
 
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
 
 
 
 
 
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Hienoja syyskuvia Raumalta!.Huomasin itsekin kesällä kanaalin varrella kuvatessani liikennemerkkien paljouden. En onnistunut yhtä hyvin kuin sinä,jokunen tuli ikuistettua :) Rentouttavaa lomaa !

    VastaaPoista
  2. Kiitos vaan. Täällä loma alkaa ensi viikolla, keskiviikkona, mutta väkisinkin tässä alkaa virittäytyä lomatunnelmiin. Terkkuja sukulaisille. Olette taineet saada yhden sukulaisen sinne lähikulmille. Onko tämä sitä "keskitettyä ratkaisua"? :) Haleja kaikille! T: Satu

    VastaaPoista