perjantai 10. lokakuuta 2014

Karkin korviketta



Lokakuu sitten alkoi ja samalla alkoi tämä sokeriton kuukausi. Sokerirajoitteista aikaa on kulunut kohta jo kahden viikon verran eikä suurempaa karkki- tai sokerihimotusta ole ollut.



 
 
Makeanhimoon on täytynyt hakea jotain korviketta ja kaupan hedelmätiskiltä on tullut ostettua hedelmiä. Näihin on ollut tyytyminen.
 
 
 

 
 
Kovin vaikeaa tämä sokerittomuuden ylläpitäminen ei ole ollut. Osittain meikäläisen kohdalla on ollut kysymys myös tavasta.
Sokeriastia on varmuuden vuoksi nostettu kaappiin piiloon, ettei sokeria tulisi laitettua kahviin vahingossa, sillä niin vaistomaista sokerin käyttäminen on ollut.
 
 
 
 
 
Kahvi ei maistu enää ollenkaan niin hyvältä. Oikeastaan se maistuu aika pahalta. Sivutuotteena tässä asiassa voi siis tulla myös kahvin juonnin vähentyminen. Eikä se taas olisi ollenkaan huono asia. Nyt yritetään pärjätä hedelmillä.
 
 
Kahden viikon "kuurini" aikana on käynyt vain yksi pikku kömmähdys. Imuroidessani pojan huonetta, löysin matolta yhden karkin. Olin imuriakin nopeampi, sillä ei aikaakaan, kun karkki oli jo solahtanut suuhuni. Vasta jälkeenpäin tajusin, että olin syönyt vahingossa yhden karkin...
 
 
Ihan vielä en voi sanoa, että olisin tottunut tähän sokerittomuuteen. Luulenpa, että tämän kuukauden kokeilujaksoni jälkeen jatkan ainakin kahvisokerin käyttökieltoa. Karkeista en ole ihan niin varma.
 
 
 
 
 
 
 
 
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti