sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Pieni opintomatka


Kävin viikonloppuna tutustumassa Raumalla järjestettyyn Rakenna-Sisusta- Asu-messuille. Tällä kertaa en lähtenyt hakemaan messuilta asia-tai materiaalitietoutta, vaan katsomaan messuosastoja sillä silmällä, että joskus voisin päästä suunnittelemaan joko omaa tai jonkun toisen messuosastoa. Samalla tuli katsastettua Kaupungin kaunein olohuone-kisan osallistujien suunnitelmat



 
 
Olohuoneita oli esillä neljä ja oli kiva huomata, että jokainen suunnittelija oli luonut hieman erilaisen tilan.
Jokainen messuilla kävijä saisi taatusti hyviä vinkkejä myös  omaan kotiinsa.
Tässä Sisustustalo Kodinonnen/Johanna Närvän toteuttama tunnelmallinen olohuone.
 
 
 
 
 
 
 
HL Sisustus/ Hilja Lahtisen suunnittelema olohuone oli positiivinen poikkeus.
Tässä olohuoneessa ei ollut lainkaan sohvaa, vaan siihen oli ryhmitelty iso säkkityyny ja erikokoisia tyynyjä antamaan vielä lisämukavuutta.
 
 
 
 
 
Sisustussuunnittelu Paula Hellbergin olohuoneessa oli kivana teemana "raumalaisuus".
Paula oli saanut lainaksi raumalaisen taiteilija Lasse Kempaksen tauluja ja muissakin sisustuksen yksityiskohdissa näkyi paikallisuus.
Osa olohuoneen kalusteista oli löydetty kirpputorilta ja lopputulos oli hyvin kodinomainen.
 
 
 
 
 
 
 
Sisustussuunnittelu Sari Huhtamaan olohuone oli klassisen kaunis, jossa näkyi syksyn sävyjä
 
 
 
 
 
 
Kiertelin messuilla muutenkin ja tein havaintoja messuosastojen esillepanosta ja yritysten yleisilmeestä.
Ainakin näillä messuilla osastojen esillepanoon oli panostettu todella vaihtelevasti. Joukossa oli ihan tyylikkäitä messuosastoa (lähinnä talopakettien edustajat) ja sitten aivan ala-arvoisia, joissa muutamalla "rullakolla" oli tuotu yrityksen tuote tai tiedot esille. Mietin muutaman kerrankin, miten pienellä (sisustussuunnittelijan/visualistin) panostuksella messuosastoista voisi saada edustavamman, viihtyisämmän ja houkuttelevamman.
On valitettavaa, että messuosastoihin ei raskita panostaa kunnolla, vaikka se on osa yrityksen imagoa.
 
 
 
Minulle messukokemus oli monella tapaa eräänlainen opintomatka. Viime keväänä osallistuin opiskelujen puitteissa yleismessuille ja silloin sain kokeilla messuosaston rakentamista ihan konkreettisesti. Nyt tein havaintoja messujen yleisilmeestä, valaistuksesta, erilaisista esillepanoista ja messuosastojen koosta, joten ei tämä reissu ollut ollenkaan turha, pikemminkin päinvastoin. Tämän syksyn messuihin osallistuminen meni kiireiden vuoksi ohi, mutta jos vaikka ensi keväänä ehtisi itsekin mukaan...
 
 
Ja kukas sen Kaupungin kauneimman olohuone-kisan voitti?
 
Sisustustalo Kodinonni, 44 % äänimäärällä.
Lämpimät onnittelut voittajalle! <3
 
 
 
 

6 kommenttia:

  1. Kolmannen kuvan olkkarissa on sävyjä, joista minä tykkään kovasti.
    Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisessa syunnitelmassa oli jotain kivaa...ja varmasti myös jokaiseen makuun 😊

      Poista
  2. Olipa sinulla kiva erilainen näkökulma messuilla käymiseen.
    Mukava nähdä myös nuo esillä olleet olohuoneet:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähestyin teemaa täysin omasta näkökulmastani, sillä toisten töistä voi oppia niin paljon. Olohuoneet olivat todellisuudessa kauniimpia, mitä kuvien kautta välittyy. Ammattitaitoisia kaikki!

      Poista
  3. Olohuoneet olivat kyllä kauniita ja jokaisessa oli jotakin minkä voisi omaan kotiinsa tuoda. Muutenkin kiva kun messuille oli tuotu tällainen kilpailu, neljä samanlaista tilaa ja neljä erilaista tapaa sisustaa. Varmasti jokainen löysi kotiin jonkin vinkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kanssasi, Olohuone-teema oli hyvä lisä messuille. Olisin jopa toivonut, että sisustuolisi näkynyt enemmänkin osastoissa, nyt keskityttiin enemmän talotehtaiden ja rakentajien näkökulmaan...

      Poista