lauantai 14. tammikuuta 2012

Leppoista lauantaita

Ensimmäinen työviikko loman jälkeen on onnellisesti takanapäin ja enää viisi työviikkoa ennen seuraavaa lomaa (=hiihtoloma!). Viimeisen blogikirjoittamisen jälkeen ei ole ollut suurempaa "arjenhallintaongelmaa"...mitä nyt tuo metsämies ramppaa metsässä alvariinsa. Metsästyskausi loppuu jonkun nelijalkaisen elukan (peuran?!) osalta muistaakseni tammikuun loppussa ja pohjoisen linnustuskin päättyy. Eli kiirettä on!!!

Meillä tämä tarkoittaa sitä, että kun mies tuli torstai-iltana kotiin, niin perjantaina hän lähti jahtikaverinsa kanssa jäljittämään peuraa ja tänään, launtaina hän lähti Loimaalle "kutsujahtiin" ja ensi viikonloppuna eli sunnuntai aamuna hän suunnistaa kohti Pohjois-Ruotsia linnustamaan viikoksi. Vuosien myötä tähän "yksinhuoltajuuteen" on alkanut tottua, mutta tosiasia on myös se, että mieheni metsästysinto sen kun vain pahenee/ paranee iän myötä. Vanhimmasta pojasta on tullut myös innokas metsämies ja näyttää tuosta nuoremmestakin sellainen tulevan. Eipähän lopu liha pöydästä ja onneksi en ole kasvissyöjä...

Viikonloppu on todellakin sujunut leppoisasti. Miehestä ei ole harmia (kun on siellä jahdissa)...jos nyt niin huviakaan... ja pojan kanssa ollaan oltu aamupäivä ihan kahdestaan. Pihalla tehtiin viimeöisen myräkän jälkeen lumitöitä, käytiin kaupassa, syötiin ja otettiin rennosti (= minä makasin sohvalla ja poika tuunasi lego-autoja).Päiväkaffettelun jälkeen korjasin ikkunoilta jouluvalot pois ja vielä pitäis vaihtaa sänkyihin puhtaat lakanat. Nuorimmainen pääsee vielä tänään isoveljensä kanssa katsomaan jääkiekon paikallisottelua jäähalliin ja minä ajattelin lähteä pitkästä aikaa kävelylenkille.



Sisustusrintamalla on ollut vähän rauhallisempaa tämän viikon, mutta MINUN UUSI TYÖPÖYTÄNI odottaa noutoa huonekaluliikkeestä ja maalattuna ollut lipastokin ilmestynee meille ensi viikolla. Päivitän sisutusjuttujani sitä mukaan, kun täällä kotona jotain tapahtuu. Eilen ostin kaupasta kimpun tulppaaneja. Sisustusta sekin.
    
                          

4 kommenttia:

  1. Kyllä on mukava lukea sinun blogia ja katsella upeita kuvia upeasta kodistasi.Sisustus-ja naistenlehdet voisivat olla kiinostuneita.
    Oletko harkinnut vaihtaa ammattia?Vai aiotko pitää sisustamisen vain harrastuksena?Vaikka näillä näkymin sinulla riittäisi opastuksen ja hyvien neuvojen antamista ihan sukukunnallekin.Taidan tilata sinut viimeistään alkukesästä meille.
    Kannatan lämpimästi järjestelmäkameran hankintaa.Silläkin saralla voit käyttää kykyjäsi yhteiseksikin iloksi.Ja annat sitten entisen kameran Elmerille.Poika näyttää mihin omena putoaa.Ainakin Atte kuvaa jo täyttä päätä.Nyt on saanut jo kokonaisen mumminkin mahtumaan kuvaan.Siinä kyllä on tekemistä.
    Onko Raipen menojalkaa vipattanut enemmän viimeisen vuoden aikana? Jos,niin se on sitä sitten.
    Tenttu-täti vihjaili suvun kierrätyksestä.Se on totta.Nyt on Sulo-enon kirjakaappi tehnyt jo paluumuuton.Tarttis vaan saada se mahtumaan johonkin vähäks aikaa.Sen toivon säilyvän suvussa.
    Minua odottaisi luovatyö,nimittäin yön aikana on satanut lunta.
    Mukavaa keskitalvea sinne juhlakaupunkiin.

    VastaaPoista
  2. Tant Seijalle vaan kiitokset kommenteista! Kyllä minä olen ajatellut jossainvaiheessa kouluttaa tai kurssittaa itseäni tuosta sisustamisesta, mutta kokopäivätyöksi ei ainakaan vielä. Vielä pidän sitä harrastuspohjaisena ja mielelläni autan vaikka koko sukua sisustusasioissa ja ongelmissa...sisustaminen on NIIN KIVAA!!! Eli laita sana vain kiertämään. Ja suvun kalusteiden kierrättäminen on kans hyvä asia. Terkkuja sinne "etelään"!!!

    VastaaPoista
  3. http://nuttula.wordpress.com/

    Yllä olevassa blogissa (siis linkki) tavaran karsimisesta..jne. Siitä puhuttiin joululomalla.
    Laita pian kuva OMASTA työpöydästäsi :)

    Lauantaita odotellen!

    VastaaPoista
  4. Johannalle kiitos linkistä. Käydäänpä katsomassa sitä. Työpöytä on haettu, mutta nyt odotellaan sitä kokoamis-inspiraatioota... en viittis laittaa kuvaa pelkästä pahvilaatikosta :). Vi ska träffä i Lördag...meniköhän edes oikein...:)

    VastaaPoista