sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Puolivuosisataa


Alan uhkaavasti tulla siihen ikään, että kaveripiirissä juhlistetaan viiskymppisiä lähivuosina enemmänkin. Eilen oli vuorossa ensimmäinen tätä laatua. Porukkamme koostuu "sekalaisesta seurakunnasta" omia ja koulukavereita aikojen saatossa. Yhdessä on vietetty muutamia juhannuksia nuoruudessa ja milloin mitäkin. Tämän ryhmän kokoontuessa voi olla varma, että on hauskaa!




 
 
Sankari oli täyttänyt nämä maagiset luvut jo kesällä, mutta meidän porukan saaminen kasaan onnistui vasta nyt. Päivä aloitettiin tietenkin kuohumaljoilla ja lahjan luovutuksella.
 
 
 
 
 
 
 
 Lahjapakettimme oli pelastuslautan kuorista tehty ja sisälle olimme keräneet kaikenlaista tarpeellista "ikäihmisen" tavaraa, mitä voi tarvita hädän hetkellä...lähinnä maalla ja merellä.
 
 





Juhlapaikkaan siirryimme kahdessa porukassa ja täältä tulee loppuporukka tuoden pizzoja mukana.






 
Varsinainen juhlahuone oli tälläinen ihana hirsimökki isolla terassilla varustettuna. Terassilla vietimme suurimman osan ajasta ja vasta illemmalla siirrryimme sisätiloihin. Ja koska meren äärellä olimme, tuli tietenkin saunottua ja kasteltua varpaansa. Jotkut uskaltautuivat vielä jopa uimaan.
 
 
 
 


Aika kului hyvässä seurassa todella nopeasti. Päivän, illan ja yön aikana tuli naurettua elinvuosia oikein reippaasti lisää. Välillä keskusteltiin ihan vakaviakin. Tämä ystäväporukka pääsee kokoontumaan nykyisin enää harvoin, mutta tapaamisemme ovat aina niin mukavia. Onneksi tämä lyhyellä varoitusajalla kokoontuminen onnistui, sillä tästä "perusporukasta" uupui vain yksi. Hän asuu Norjassa ja välimatka tällä aikataululla oli jo liian pitkä. Ei hän kuitenkaan jäänyt juhlista paitsi, sillä nämä juhlat päivitettiin hänelle Facebookin kautta ;)
 
 

Olipa ratkiriemukkaat syntymäpäivät. Muutaman vuoden päästä tässä porukassa alkaa synttärisuma ja illan aikana virittelimme ajatusta yhteisistä 200-vuotisjuhlistaa. Onneksi tässä on nyt muutama vuosi aika kehitellä jotain...


Vaihteeksi siis vähän erilainen viikonloppu. Tänään pitäisi lähteä käymään vielä silakkamarkkinoilla ja jos jaksaisi tehdä vaikka kävelylenkin jossain vaiheessa. Siinä onkin ihan riittävästi ohjelmaa juhlien jälkeiselle sunnuntaille.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti