sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Syyskuun viimeisiä...


Syyskuun viimeisen viikonlopun vietimme rauhallisesti mökillä. Seuraavasta yhteisestä mökkiviikonlopusta ei ole vielä tietoa. Isäntä käväisee mökillä aina silloin tällöin ja saataa jäädä jopa yöksikin, mutta pojan alkava pelikausi tietää tästä eteenpäin varattuja viikonloppuja, ainakin meikäläisen osalta.



 
 
 
Edellisellä mökkireissulamme olimme siivonneet jo kesää pois. Viimeisin kesäprojektini (pöydän maalaus) jäi vetimen kiinnittämistä vaille kesken (vai valmiiksi?), kun taas mökissä ehdin vielä tehdä viime hetken kalustusmuutoksen.
 
 
 

 
 
 
Yksi tikapuuhyllyistä muutti kaupungista tänne mökille. Alkuperäinen sijoituspaikka muuttui mökillä vielä hieman, mutta kummasti tämä pieni kalustemuutos muutti huoneen ilmettä.
 
 
 

 
 
 
Tänään sunnuntaina piti lähteä jo ajoissa kaupunkiin. Mökki jäi siivottuna odottamaan seuraavaa käyntiämme. 
 
Silloin maisema on taatusti erilainen...
 
 
 
 
Iltapäivä sujuikin tiiviisti jäähallilla.Poika sai virallisen ensimmäisen pelipaitansa ja tänään oli pelattavana vielä kaksi harjoitusottelua. Varsinainen lähialuesarja pyörähtää käyntiin ensi viikonloppuna ja seuraava pelitauko on onneksi jo koulujen syyslomalla, tosin silloinkin poika on menossa ns. jääkiekkopäivään.
 
 
Täällä siirrytään kohta televisison ääreen seuraamaan Tanssi tähtien kanssa-ohjelmaa. Jossain välissä pitäisi käydä pikaiseti saunassa ja valmistautua (ainakin henkisesti) tulevaan työviikkoon. Tässä olisi vielä muutama päivä syyskuuta jäljellä ja sitten ollaankin jo lokakuussa. Tosiaankin.
 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti