tiistai 13. toukokuuta 2014

Pöytä on katettu


Muutama postaus sitten esittelin Sademetsä-aiheisen pöytäliinan. Lupasin tehdä vielä erillisen postauksen siitä myös katettuna ja nyt lunastan lupaukseni.



 
 
 
Vappuna innostuin kokeilemaan juhlakattauksen tekemistä vanhoilla (keltaisilla!) lautasilla. Tämä ei todellakaan ole mikään "paraatikalusto", mutta tulipahan ainakin vappumaista väriä.
 
 
 
 

 
 
 
Lautaset eivät ole samaa keltaista kuin kankaan papukaijat. Luonnossa tämä ristiriita ei näytä niin pahalta kuin näissä kuvissa. Meidän pienelle joukolle tämä kelpasi näinkin. Kuten aikaisemmin jo mainitsin, näin kirjavan pöytäliinan kattaminen on todella vaikeata. Mielestäni lautasten pitäisi olla valkoiset tai juuri oikean keltaiset... ja mielellään ei lainkaan kuvioidut.
 
 
 


 
 
 
Servettejä löysin samalla kuosilla. Ehkä tämäkin servetti pääsisi paremmin oikeuksiinsa, kun ei tarvitse kilpailla huomiosta ison pöytäliinan kanssa. Testattu siis on.



Olen muutamia kertoja blogihistoriani aikana tehnyt näitä kattauspostauksia, mutta näitä tulee meikäläiseltä harvoin. Pöydän kattaminen ja sommittelu kauniiksi ei ole ihan sitä vahvinta osaamistani, mutta on kieltämättä kiva näyttää välillä tälläisiäkin kuvia.


Meidän häälahjaksi saamamme Pentikin Halla-astiasto (se parempi kalusto) on nykyisin käytössä melkeinpä päivittäin. Joskus säästelimme niitä parempien juhlien varalle, mutta muutama vuosi sitten päätimme ottaa ne kaapista pois pölyttymästä ja käyttöön. Teimme siis arjesta juhlan!


Välillä viritämme miehen kanssa keskustelua sekä paremman ruokailuastiaston että aterimien ostosta, mutta vielä ne ovat jääneet haaveilu-asteelle. Todennäköiseti uuden astiaston ostamiseen kuluu vielä jonkin aikaa...ehkä jopa vuosia.


Hiljaa hyvä tulee, sanotaan!
















2 kommenttia:

  1. Taitaa olla Kermansavi-lautasia nuo? Meillä on ihan samanlaisia mutta vaaleansinisinä. :) Tykkään tosi paljon mallista ja voisin käyttää muissakin väreissä, en tiedä vaan myydäänkö noita vielä. Ihana kattaus!

    VastaaPoista
  2. Taitaa muuten ollakin tuota Kermansavea... nämä on jo tosi vanhat lautaset, joten tekijä on jo jäänyt unholaan. Taisi olla edellinen keltainen kausteni vuonna...??? Minä metsästän vielä Halla-astiastoa (esim. kahvikuppeja), jota ei enää valmisteta. Välillä käyn tori.fi sivustoilla, mutta kun ei viitsisi niin kauheasi maksaa. Kysynnän ja tarjonnana laki sielläkin...

    VastaaPoista