sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Isänpäivänä


Meillä isänpäivää vietettiin jo perinteisin menoin. Aamulla oli lempeä herätys ja aamukahvit. Puolen päivän jälkeen isännän vanhimmat lapset perheineen tulivat meille syömään. Meillä isäntä hoiti tuon kokkaus puolen ja minun vastuulleni jäi tämä esteettisempi puoli...


 
 
 


Kattaukseen halusin vaihteeksi väriä ja pöytäliinan valinta määritteli myös serviettien värin.
Koristeelliset kynttilänjalat "kruunasivat" tämän kattauksen, jossa tällä kertaa ei ollutkaan kukkia.
 Ruoka haettiin noutopöydästä, jolloin meille jäi enemmän tilaa varsinaiseen ruokailuun.
Ruokailijoita oli sen verran, että osa piti sijoittaa myös pöydän päihin istumaan, mutta hyvin mahduimme.
 
 
 
 

 

Ja koska talon isäntä ja hänen vanhin poikansa ovat metsämiehiä, oli itsestään selvää, että ruokalistalla oli riistaa eri muodossa.
Jälkiruuaksi oli kahvia ja kakkua kermavaahdolla. Halusin tehdä tällä kertaa pienen kakun ja googlettamalla löysin tämän ohjeen.
Matkan varrella pieni suklaakakku jalostui lopulta yllä olevan kuvan mukaiseksi... ja oli vielä hyvääkin.
 
 
 
Oli kiva kokoontua pitkästä aikaa vähän isommalla porukalla syömään. Meillä on lähipiirin yhteisiä juhlahetkiä aika harvoin. Seuraavan kerran taidamme nähdä saman porukan joulun aikoihin. Tämän päivän saldona on kuitenkin täysinäinen vatsa ja tyytyväinen  mieli...
 
 
 
 

10 kommenttia:

  1. Nam mikä kakku ja kaunis kattaus. <3 Mukavaa isänpäiväiltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mukava yhteinen hetki, joka oli erityisen tärkeä tietenkin miehelleni, joka sai kaikki lapsensa ja lapsenlapsensa kylään...

      Poista
  2. Tällaiset juhlapäivät on niin ihania, kun kokoonnutaan yhteen koko perhe. Meillä myöskin kaikki taas koolla jouluna seuraavaksi!
    Hyvää isänpäivän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiva saada omaa väkeä koolle.
      Ja kiitos, samoin sinne... :)

      Poista
  3. Riistaa, nam. Noutopöytä on oikeasti tosi hyvä idea. Samalla periaatteella vietämme aina anoppilassa joulua. Näin pöytään tosiaan jää tilaa eikä kokoajan pidä joltain pyytää antamaan jotain mikä on pöydän toisessa päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä porukkaa oli paljon ja ruokailijoiden joukossa pieniä lapsia, joten tämä järjestely on huomattu toimivaksi. ;)

      Poista
  4. Meillä ei yllättävää kyllä ollut isänpäivänä ollenkaan riistaa tai muutakaan lihaa :D
    Ihanan herkullisen näköinen kakku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei voi välttyä riistaruoalta, tosin vaihtelu voisi täälläkin osoitteessa välillä virkistää...
      Kakku oli oikein onnistunut...meikäläisen tekemäksi ja varsinkin, kun hieman taas mukailin ohjeita :D

      Poista