torstai 23. lokakuuta 2014

Täällä (syys)lomaillaan!

Meillä on täällä kahden päivä ja yhden viikonlopun mittainen syysloma. Suuria suunnitelmia ei tälle lomalle ole, kunhan olemme ja nautiskelemme koko perheen voimin.







Tänään täällä oli aamulla pakkasta, peräti -5 astetta. Poika lähti koko päiväksi pelamaan jääkiekkoa ja minä tein pikaisen päivityksen vaatekaapilla. Syksyn takit (ne ohkasimmat) lähtivät pesuun ja varastosta hain vähän paksumpaa takkia. Samalla päivitin pojan toppahousutilanteen ja löysin kolme (!)  hyväkuntoista housua, joiden toivon mahtuvan vielä pojan päälle.
 
 
 
 
 
 
Minä lumpustin aamulla kaupungilla tehden ns. heräteostoksia. Monen asian ostamista olin jo harkinnut ja miettinyt kauan, mutta nyt jo ihan konkreettisesti ostin. Kaupungilla tein treffit mieheni kanssa kahvilaan ja jatkoimme sen jälkeen ostosten tekemistä yhdessa. Harvoin olemme kaupugilla yhdessä ja totesimme molemmat, että ostopäätösten tekeminen on helpompaa, kun on joku makutuomari mukana. Kotiutuessamme oli sen verran käsissä nyssyköitä ja pussukoita, että jotain tulee varmasti näytettäväksi tänne bloginkin puolelle.
 
 
 
 
Nyt jatkamme lomailua ja lähdemme tästä hetken päästä saunaan. Huomenna minulla olisi muutama projekti, johon saatan tarvita myös miestä...ja ehkä muutaman työkalun: mittanauhan, vatupassin, ruuvivääntimen ja ruuveja...
 
 
 
 
 
 
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa just mukavalta lomailulta :o) Rentouttavaa syyslomaa teille!

    VastaaPoista
  2. Vaikka en omasta mielestä ollut ns. loman tarpeessa, kyllä pieni hengähdystauko on aina kivaa. Mukavaa syyslomaa sinnekin!T: Satu

    VastaaPoista