tiistai 30. joulukuuta 2014

Kohti uutta vuotta


Joulusta on nippa nappa selvitty ja ajatukset siirtyvät väkisinkin (ja vähitellen) tulevaan. Vuosi vaihtuu kohta ja moni tekee uuden vuoden lupauksia. Minä en moiseen sorru, sillä niiden lupausten pitäminen on meikäläiselle niin äärettömän vaikeata, ellei jopa mahdotonta. Itselleni armollisena olen ajatellut toteuttaa jonkinlaisia "Uuden Vuoden Yrityksiä",  lupausten sijaan. Eivät tunnu niin ehdottomilta.







Päälimmäisenä minulla on kaksi asiaa, joita yritän tulevana vuonna toteuttaa. Ensimmäinen on kuntoilun ja liikunnan lisääminen. Tai oikeastaan sen toteuttaminen suhteellisen säännöllisesti. Minulla kun tämä kuntoilu tuppaa olemaan erittäin kausiluonteista, sellaista ON/OFF-tyylistä. Ennen joulua järjestelin treenivaatteita vaatekaapissani. Voisiko niiden hypistely lupailla uuden kuntoilukauden alkamista ja kuntoiluinnon syttymistä...?!!? Jaa-a...






Toinen uuden vuoden yritys on mahdollisen sapattivuoden pitäminen töistä. Olen jo muutaman vuoden viritellyt ajatusta vuorotteluvapaan pitämisestä, mutta nyt viimeisen vuoden aikana olen ollut enemmän jo tosissaan. Töissä olen puhunut avoimesti haaveestani ja muuallekin olen "hehkutellut" asiaa. Voi olla, että tämä todellakin toteutuu. Tarkoitus ainakin olisi, vaikka se (vieläkin) vähän arveluttaa.

 
 


 
Katseet on siis suunnattuna jo Uuteen Vuoteen. Ehkä teen tänne blogiini vielä jonkinlaisen (perinteisen) kuvakoosteen menneestä vuodesta ja sitten voikin hyvillä mielin laittaa vanhan vuoden pakettiin. Useamman kokemuksen rikkaampana.


Näissä kuvissa taustalla häämöttävät vielä joulukuusen valot. Todellisuudessa sain eilen joulusta tarpeekseni ja siivosin sekä kuusen että loputkin joulukoristeet pois. Jäljelle jäivät enää jouluvalot ikkunoihin (=kausivalot) ja joulukukkaset, joita en ole raskinut vielä heittää pois. Nyt voi hyvillä mielin (ja siivotulla kodilla) lähteä kohti uutta vuotta...











4 kommenttia:

  1. Olipa kauniit kuvat :o) tsemppiä "Yrityksiin"! Ota rohkeasti askeleet kohti omia unelmia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta. Vuorotteluvapaalla tarkoitus olisi todellakin toteuttaa ainakin yksi unelmani. Tuskin minulla vuorotteluvapaalla on mitään menetettävää...pikemminkin päinvastoin :D Mukavaa alkavaa uutta vuotta sinne ruudun toiselle puolelle! T: Satu ja muut

      Poista
  2. Juu,minäkin suosittelen vuorotteluvapaata sinulle.Tiedä mitä se vielä poikii sinun elämääsi.Luulenpa että Elmerille ja Raimolle sinun vuorotteluvapaa olisi enemmän 10+..Sinulla on vielä paaljon työvuosia edessä ja vain yksi elämä.
    Ihan selvästi olet jo toteuttamassa haavettasi,koska jo toistamiseen siitä mainitset.Haet vain takaseinää sille.
    Me molemmat Maurin kanssa kipuiltiin aikoinaan osa-aikaisen työajan kanssa.Sitten vaan rohkeasti päätös ja kuinka paljon paremmin jaksettiin epäsäännöllinen työaika viedä pienellä helpotuksella kunnialla loppuun. Et anna mennä vaan Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiajtukset vuorotteluvapaan pitämisestä todellakin vaihtelevat. Olen kuitenkin tejnyt jo jonkin verran ns. pohjustustyötä asian eteen eli todenäköisesti se tulee myös toteutumaan. On ollut ihana saada näitä tsemppiviestejä ja niin kuin kirjoitit, näitä työvuosia on kuitenkin edessä vielä rutkasti. Iso Uuden Vuoden halaus sinne kaikille sukulaisille!!!Täällä vuosi vaihtuu kotona "lapsenvahtina" eli vanhimman pojan jälkikasvua (1 kpl) tulee meille yökyläilemään kahdeksi yöksi... :D

      Poista