sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Katseet kohti kesää!!!


Se olisi sitten jo helmikuu!!!Lumituiskun keskellä on hyvä suunnitella jo tulevaa kesää. Isäntä varasi kuluneella viikolla meille matkan Espanjaan, Torreviejaan.




 
 
 
Olemme olleet samaisessa paikassa yhdeksän vuotta sitten, odottaessani poikaamme. Silloin vietimme siellä uuden vuoden, nyt matkan ajankohta on kesällä. Ja varmasti tiedossa hieman erilainen matka...;)
 
 





Paikka on näiden vuosien aikana taatusti muuttunut ja paljon. On mielenkiintoista käydä siellä taas. Isännän tutulla on siellä lomahuoneisto, jota me saamme vuokrata edulliseen hintaan. Lentoliput mies varasi yhtenä iltana nojatuolissa istuessaan ja samalla tuli varattua vielä auto. Tämä on nykyisin niin kätevää.






 
Pojan jääkiekkokaverilla on siellä myös loma-asunto ja he sattuvat olemaan paikan päällä samoihin aikoihin. Olemme alustavasti sopineet että näkisimme lomamme aikana . Meidän loma-asuntomme läheisyyteen on rakennettu muutama vuosi sitten iso kauppakeskus, jossa kuulemmma saa ajan hyvin kulumaan ( ja ilmeisesti myös rahat!). Lasta ajatellen siellä on myös huvituksia/ajanvietettä joka lähtöön. Viime vuodesta innostuneena täytyy meidän käydä ainakin minigolfaamassa ja autoilemassa. Torreviejassa on myös kuvassa oleva Aqua Park...ehkä vierailemme sielläkin...
 
 
 
 
Kun ikkunasta katsoo ulos, ei täällä olla ihan kesälomafiiliksissä. Lunta on tullut reippaanlaisesti ja lisää näyttää tulevan. Kahden viikon päästä lomaillaan jo hiihtoloman merkeissä ja nyt ei taida olla täälläkään lumesta puutetta. Taidanpa tästä lähteä ulkoilemaan eli lumitöihin...
 
 
 
 



4 kommenttia:

  1. Ei ole ees kesismatkaa lohduttamassa, mutta kevät tulee! Kuulin jo eilen linnunlaulua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämän ajan kuluminen ihan hirvittää. Nyt ollaan jo helmikuussa ja kohta on hiihtoloma...sitten ollaankin jo maaliskuussa...huh, huh. Tänään nautittiin kyllä ihan talvesta. keräsin kulmakunnan poikia autolastillisen ja mentiin viettämään ilta Lähdepellon pulkkamäkeen - ja hauskaa oli...tälläkin äidillä! :D

      Poista
  2. Oi kuulostaa ihanalta! :) Etelänkaipuu on kyllä kyltymätön! Just oltiin viikko etelässä ja taas tekis mieli ;)
    Mukavaa matkansuunnittelua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa blogiasi ja olitte myös käynyt lomailemassa. Odottelen mielenkiinnolla postausta reissustanne. Tällä odotellaan ihan tuonne kesään asti, että pääsemme reissuun, mutta hyväähän kannattaa odottaa...?!!!

      Poista