keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Siivouspuuskassa



Tällä viikolla olen ryhdistäytynyt siivoamaan hieman perusteellisemmin. Siivouspuuskani sai alkunsa auton imuroinnista ja sisätilojen pyyhkimisestä, jota teen ehkä 1-2 kertaa vuodessa. Seuraavana päivänä jatkoin talon siivoamista. Itseni tuntien rajasin siivousintoni muutamaan huoneeseen ja ehkä tästä intoudun käymään koko talon samalla periaatteella läpi; huone tai kaksi kerrallaan.




 
 
Ensimmäinen siivouskohteeni oli työhuoneeni, jossa siirtelin hieman huonekalujen paikkoja.
Ison työpöytäni siirsin takaisin ikkunan eteen saadakseni nauttia vielä vähän vähitellen hupenevasta päivänvalosta.
 
 
 
 

 
 
 
Hyllykön nostin vaihteeksi pystyyn ja samalla tein inventaariota kaikista säilytetyistä papereista ja puoliksi täytetyistä vihkoista.
Aika kasa paperia meni jälleen paperinkeräykseen...
 
 

 
 
Työpöydällä on edelleen muutama pinkka paperia, sillä näissä on keskeneräisiä tai muuten vaan vaiheessa olevia asioita.
Isolle pöydälle näyttää kerääntyvän kaikenlaista pikku roinaa vähän niin kuin vahingossa.
 
 
 
 
Samassa siivouspuuskassani touhusin myös pojan huoneessa. Siellä järjestelin muutamalla huonekalun siirrolla ilmettä uudeksi ja pölypallot saivat kyytiä. Urakan jälkeen olin enemmän kuin tyytyväinen. Äsken mietin, että olisiko tämä ollut jo joulusiivouksen aloitus...
olisin kerrankin ainakin ajoissa liikkeellä!!!
 
 
 
 
 Nyt kuitenkin suuntaan naapurin rouvan kanssa reippaalle aamuiselle kävelylenkille. Hip heijaa!!!
 
 
 

8 kommenttia:

  1. Kunnon siivous on niin terapeuttista ja palkitsevaa. Reipasta loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siivoukseen ryhtyminen on aina vähä työlästä, mutta se lopputulos palkitsee...

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. Täällä aurinko paistaa ja on melko lämmintä. Ihana syksy!

      Poista
  3. Syyssiivous on oikein puhdistavaa, niin mielelle kuin kodille!
    Mukavaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta, sekä meili että koti puhdistuu...nyt olisi vielä muutama huone jäljellä. Mukavaa alkavaa lokakuuta sinne!!!

      Poista
  4. Tuo huone kerrallaan siivous on hyvä tyyli, suosin itse. Mukavaa alkavaa lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei käy liian raskaaksi, kun ottaa huoneen kaksi kerrallaan. Tosiaankin. Se on ihan just lokakuu...

      Poista