Ostin kesäkuun alussa kotiin silmäniloksi (ja ihan käyttöönkin) persiljaa, timjamia ja basilikaa. Ajattelin laittaa ne keittiöön tuomaan vähän väriä muuten niin musta-valko-harmaaseen sisustukseemme.
Tämän "tuplapurkin" löysin jostain kodin kätköistä. Käytetty viimeksi joskus vuonna 1 tai 2...
Lopputulos on tämä: Basilika ei ilmeisesti pitänyt ilmastoidusta autosta. Se otti ja kuoli heti. En ottanut edes kuvaa siitä. Niin onnettoman näköinen se oli jo heti kauppasta kotiuduttua.
Persiljan laitoin tällä viikolla roskiin. Olisi pitäyt ilmeisesti istuttaa ruukussa multaan. Nyt vain iskin ne ruukkuineen päivineen näihin valkoisiin ilman sen suurempaa istutusnäytöstä. Lopputulos on se, että timjami on enää nippa nappa hengissä ja sekin ilmeisesti kuolee pystyyn. Eikös tätä voikin käyttää myös kuivattuna? Tälläistä kasvatusonnistumista täällä!
Sitten astetta vaativampaan kasvattamiseen eli tuohon ihmislapseen. Meidän "silmäterämmehän" on ollut ja on edelleen erittäin ns. helppo lapsi. Kaikki uhmat ja muut ikäkriisit ovat menneet suht helpolla, ainakin vielä. Kuivaksi opettaminen ja nukahtaminen omaan sänkyyn ovat olleet todella helppoja. Ainut murheenkryyni on ollut pojan yöunet. Hän on ilmeisesti samanlainen nukkuja kuin minäkin, heräilee öisin helpostikin. Tämä on ollut vähän huono yhdistelmä, kun sekä äiti että lapsi ovat herkkäunisia. Kohta takana seitsämän vuotta vaihtelevasti nukuttuja öitä.
Pinna sänky -vaiheessa olen huudattanut lastani hyvällä menestyksellä. Kun lapsi siirtyi pinnasängystä pois, pysyi hän omassa sängyssä nukkumassa n. kaksi viikkoa. Sen jälkeen lapsi on tullut meidän väliin nukkumaan milloin mihinkin aikaan, epäsäännöllisen säännöllisesti. On mennyt monta yötä, että hän on nukkunut omassa sängyssä ja taas monta että ei...rasittavaa!
Kasvatusmetodeja ja poppaskonsteja (Super nanny-tyyliin) on kokeiltu jos jonkinlaista, että poika nukkuisi koko yön omassa sängyssä...heikolla/vaihtelevalla tuloksella. Olen vienyt lastani tuhat kertaa yön aikana takaisn sänkyyn, on kerätty rasteja (=palkitsemista) ja sitten olen myös tyytynyt kohtaloon eli lapsi on ihan rauhassa saanut tulla meidän väliin ja kaikki ovat nukkuneet hyvin...paitsi minä!
Levottomia öitä ei ole myöskään yhtään auttanut, että lapsellamme on ollut jo melko varhain jaloissa ns. kasvukipuja ja ne alkavat vasta nyt näyttämään laantumisen merkkejä. Eli meillä on öisin jouduttu antamaan ihan särkylääkettä, jotta lapsi saisi nukuttua. Tällä hetkellä pojan unta häiritsevät öiset äänet läheisen kaupan lastauslaiturilta, vilkas mielikuvitus ja pelot. Eikä niiden vaikutusta pidä vähätellä. Lapselle ne ovat ihan totista totta...
Nyt tulimme kuitenkin miehen kanssa siihen tulokseen, että poika on jo niin iso (siis ihan fyysisesti), että hän ei enää voi tulla nukkumaan meidän sänkyyn. Niinpä otimme seuraavaksi kasvatusmetodiksemme aivan rehellisen keskustelun. Poika sai itse kertoa ajatuksistaan/peloistaan ja me vanhemmat kerroimme oman näkemyksemme. Oli itse asiassa kiva /mukava keskustella oman lapsen kanssa ns. hyvässä hengessä ja itsekin huomasi, että poika jäi asiaa miettimään. Tuntui myös siltä, että hänkin arvosti keskusteluamme, jossa jokainen sai sanoa oman mielipiteensä ja sai tulla kuulluksi. Perhedemokratiaa parhaimmillaan. :)
Jymymenestys tämä keskustelu ei vielä ole ollut, mutta "valoa näkyy tunnelin päässä". On ollut öitä jolloin olen joutunut kolme kertaa palauttamaan omaan sänkyyn ja on ollut öitä, joilloin hän on tullut vasta aamulla eli klo 6.30 jälkeen. Tähän olen antanut luvan. Mielessä on käynyt myös leveämmän sängyn ostaminen (no, ei todellakaan!) ja mahdollisesti pojan huoneen ja vierashuoneen päittäin vaihtaminen, jotta öiset kadun äänet eivät häntä herättelisi. Toistaiseksi mennään kuitenkin vielä nykyisen käytännön mukaan. Onneksi on vielä kesä aikaa totutella.
Summa summarum: Ei tämä kasvatustyö ole aina ihan helppoa, oli kysymyksessä sitten kasvit tai ihmiset...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti