torstai 3. huhtikuuta 2014

Kausi paketissa

Tänään päättyi pojan jääkiekkoura ns. Kettu-liigassa. Viimeistä kertaa poika puki päällensä tämän kauden pelipaidan...




Joukkueet kokoontuivat pukukoppeihin valmistautumaan virallisiin päättäjäisiin.






Innokkaat jääkiekkoilijat kutsuttiin jäälle joukkueittain ja jokaisen pelaajan nimet mainittiiin. Kun kaikki olivat asettautuneet paikoilleen kuultiin Maamme-laulu. Tämän jälkeen kerrottiin lyhyesti kauden tilastoja, jotka olivatkin komeaa kerrottavaa. Innokkaita harrastajia ja tapahtumia oli kauden aikana ollut runsaasti.
 
 
 



Ja välillä päästiin luistelemaan kaukaloa ympäri Final countain- musiikin siivittämänä...meno oli melkoista, kun nämä vauhtihirmut pääsivät liikkeelle.
 
 
 



Jokainen joukkue ja pelaaja palkittiin mitalilla ja lisäksi jokaisesta joukkueesta oli valittu Tsemppari- ja Reilun pelin- pelaajat.
 





Tilastoista mainittakoon, että kauden aikana jäällä on ollut n. 80 jääkiekonharrastajaa ( -06, -07 ja- 08 syntyneitä) ja erilaisia tapahtumia on ollut 70. Meidän perhe on ollut kiitettävästi paikalla, poissaoloja on ollut vain muutama ja nekin ihan jonkun pakollisen (sairauden tms.) asian takia. Motivaation puutteesta ei meidän poikaa voi ainakaan moittia.
 
 
 
 
 
 
Pukuhuoneesta löytyi tämän näköinen kiekkoilija. Pää märkänä ja mitalli kaulassa.
 
 
Pelipaita luovutettiin pois ja hieman haikein mielin me äidit hyvästelimme toisiamme, sillä osa lopettaa tähän kauteen ja osa (nuoremmat) jatkavat vielä samassa porukassa. Meidän poikamme nousee ensi kaudella jo ikäkausijoukkueeseen eli tulee olemaan ns. F-juniori. Ja sitähän meillä jo kuumeisesti odotetaan. Onneksi kesäkuussa on tiedossa neljän päivän jääkiekkoleiri, ettei taidot vain pääse ruostumaan.
 
Ja totuuden nimessä sanottakoon, että pieni tauko tulee ihan tarpeeseen, sillä kyllä tämä pojan harrastus on vaatinut hieman aikatauluttamista meiltä vanhemmiltakin. Huhtikuussa meillä harrastaa vain äiti Latinosta (ja isä vähän metsästää). Toukokuussa pojalla alkaakin taas jalkapallokausi...vaihtelu virkistää. :)
.
 
 
Kausi on paketissa ja katseet jo hieman tulevassa...
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti