perjantai 25. huhtikuuta 2014

Lainatut kuvat

 
 
Tänään en jaksanut lähteä hakemaan kameran kanssa uusia kuvauskohteita, joten päätin kokeilla ihan luvallista kuvien lainaamista. Kävin Pixabayn sivuilla, joissa voi vapaasti käyttää kuvia. Innostuin laittamaan erilaisia hakusanoja ja kuvien määrä oli melkoinen. Tämän päivän kuvat ovat siis jonkun muun ottamia, kaikki kunnia heille. Tosin kuvat taitavat olla hieman epäselviä/rakeisia, joten säädin kuvakoon pienemmäksi. Mennään nyt näillä.
 
 



Kulunut viikko on mennyt ihan rauhallisesti. Nämä alkavat olla viimeisiä ns. rauhallisia viikkoja, sillä jo ensi viikosta lähtien töissä alkaa "perushaipakka" ja lisäksi pojalla alkaa kesäharrastukset pyörimään. Olen kyllä nauttinut tästä aikatauluttomasta huhtikuusta.
 
 
 
 




Kuntoiluharrastukseni ei ole oikein ollut tänä keväänä menestyksekästä. Takapakkia on tullut lähinnä flunssien muodossa. Viimeisin flunssa on kestänyt vähän pidempään (allergiaa?), joten juokseminen on ollut jo pitkään pois ohjelmasta. Eilen aloittelin pitkästä aikaa reippaalla kävelylenkillä ja eipä tuntunut keuhkoputkessa kovinkaan hyvältä. Ajattelin aloitella kuntoilua kuitenkin, kaikesta huolimatta.
 






Viikonloppuna on ihan kiitettävästi ohjelmaa. Huomenna pojalla on koulupäivä, johon me vanhemmatkin saamme osallistua. Olen luvannut viedä mieheni syömään vielä illalla hänen syntymäpäivänsä kunniaksi. Sunnuntaina mies on pyytänyt lähisukulaisiaan meille kahville, joten tässähän tämä viikonloppun menee mukavasti.
 
 
 
 
Ajatus ei tunnu nyt oikein kulkevan ja kirjoittaminen tuntuu tökkivän. Vähän on ns. takki tyhjä...
 
 Onneksi on viikonloppu!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti