torstai 24. syyskuuta 2015

Betonibuumi



Olen innostunut askartelemaan betonista kaikenlaista, mutta toistaiseksi vähän huonolla menestyksellä. Olen muutamia vuosia sitten hankkinut aiheeseen liittyviä kirjoja ja välillä olen käynyt hakemassa inspiraatiota netistäkin. Kaikki asiaan hurahtaneet ovat kehuneet tekemisen helppoutta. Niinpä.





 
Minulla on nyt hieman toisenlaisia kokemuksia. Ensimmäisessä kokeilussa olin liian hätäinen,  enkä malttanut antaa valujen kuivua riittävästi. Toisessa yrityksessä vaihdoin laastin kevytbetoniin ja maltoin esineiden antaa kuivua jo viikon...
 

 




Tuloksena  jonkin sortin onnistumisia...






ja epäonnistumisia :(



Tässä taitaa piiletä vähän sama juttu kuin leipomisessa. Kaikki ns. helppo ja "taatusti sinäkin onnistut"-tyyliset jutut näyttävät minun kohdallani epäonnistuvan. Mutta olen sen verran sinnikäs tapaus, etten kyllä aio vielä luovuttaa. Kävin kirjastossa lainaamassa vielä yhden betonikirjan ja nyt valan betonin lisäksi uskoa (ja uhoa!) itseeni.


Ja kannustava isäntä lupautui jo ostamaan lisää tarvikeainettakin, jos sementtipussit ehtyvät kokeiluissani... :D Vähän nämä takaiskut ovat verottaneet innokkuuttani, mutta vielä en suostu luovuttamaan. Jospa kolmas kerta sanoisi toden...






4 kommenttia:

  1. Minulla täysin vastaavia kokemuksia betonitöistä :)
    Kivaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En siis olekaan ainoa, keneltä nämä eivät vielä ole onnistuneet. Vähä epäonni kyllä syö naista, sillä jokainen kerta olen ollut innokkaan toiveikas...ja lopputulos on sitten ollut sitä mitä se on ollut...Mutta niin kuin jo maintsin, vielä en aio luovuttaa! Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  2. Itsekin olen unelmoinut tekeväni betonista kaikkea kivaa, vaikka penkkejä. Mutta kun epäonnistun kaikessa leipomisessa niin veikkaan että tässä mulla kävisi samoin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kuulun kanssasi "samaan kastiin". mahtaakohan tämä leipomistaito ja betonityöt kulkea vähän niin kuin käsi kädessä :D...epäilemättä!

      Poista